torstai 13. heinäkuuta 2017

Kun pahin pelko iskee päin kasvoja

Ajattelin, etten kirjoittaisi blogiini mitään aiheesta ennenkuin faktat on selvitetty ja päiväkodin kanssa juteltu aiheesta kunnolla. IG:ssä on ollut pientä vihjailua toki, että jotain ehkä mahdollisesti olisi käynyt. Sen sijaan tänään pitäisi viedä tuo lapsi jälleen päiväkotiin ja ennen sitä hetkeä minun on saatava purkaa ajatuksiani ja fiiliksiäni, jotta kykenen siihen. Joten tämä tarina voi tästä vielä osalta kohtia muuttua, kun pääsen käsittelemään asiaa.


"Hei! Tarjoillessamme välipalalta ylijääneitä tuorepaloja lapsille, sai Leo vahingossa syötyä porkkanaa. Olemme todella pahoillamme!". Näin kuului tekstiviesti, jonka vastaanotin tiistai-iltapäivänä. Katsoin viestiä hyvin epäuskoisena ja sydän kirjaimellisesti hyppäsi kurkkuun. Porkkana on kuitenkin ollut meidän super-pahis numero 1 koko Leon elämän ajan.

Tämän viestin saapuessa lähdin töistä samantien kohti päiväkotia, koska todellakaan en osannut yhtään ajatella, mitä oireita siitä voisikaan olla tiedossa. Päiväkodilla hoitaja kovasti pahoitteli asiaa, mutta en osannut oikein sanoa yhtään mitään. Tai no, kerroin minä porkkanan olevan yksi pahimmista ja oireiden oletettavasti olevan sitä luokkaa. Ja päiväkodin pihassa vielä näpyttelin viestin, että millainen määrä porkkanaa oli mennyt; yksi porkkanatikku kuulemma. Lähdimme päiväkodilta kuitenkin nopeasti, jotta pääsimme ottamaan lääkkeitä ja mahdollisesti lievittämään osaa mahdollisista oireista.

Maksimiannos allergialääkettä, yksi annos toista eri allergialääkettä ja päälle vähän kipulääkettä. Yöllä naamaan rasvaa, koska joku siellä kutisi. Eilen aamulla lisää allergialääkettä, kipulääkettä ja päälle refluksilääkettä. Ilmeisesti jatkuvana menevä allergialääkitys + vahinkoaltistuksen jälkeinen lääkitys auttoi edes jonkin verran, koska oireet on olleet tähän mennessä siedettäviä. Ihon raapimista, ripulia, refluksin kaltaisia nousuja, ruoan maistumattomuutta ja kiukkuisuutta. Toki lääkkeet saattavat tehdä jotakin oirehdinnasta tällä hetkellä, mutta toisaalta ne on välttämättömiä pitkässä juokusssa.

Tähän mennessä kuitenkin on tullut ilmi vasta ns. akuutit oireet ja pidempi aikaiset vaikutukset tulee näkymään muutaman seuraavan viikon aikana. Pahoin pelkään, että ripulit ja muut enteilee suoliston menneen tästä sekaisin; odotettavissa lienee ruokavalion kaventumista. Toivottavasti jäljelle jää edes jotain - lause, joka kaikuu päässäni ja joka on tämän hetken tilanne. Tilanteemme oli aika heikko alunperinkin ja sopivia kourallinen, joten kovin montaa ei olisi varaa siitä tippua pois. No, eiköhän tämän viikon lopussa olla jo enemmän tietoisia siitä, kuinka laajasti tämä tulee vaikuttamaan.


Tänään pitäisi viedä tuo lapsi päiväkotiin jälleen ja mua ahdistaa pelkkä ajatuskin. Olen menossa sinne aiemmin, jotta ehtisin jonkun kanssa jutella ja selvittää mitä todella tiistaina tapahtui. Luottamukseni on miinuksella ja minusta tuntuu älyttömän pahalle. Ihmisiä tässä vain ollaan ja virheet on inhimillisiä. Tällä hetkellä ei lohduta ihmisyys, ei sitten pätkän vertaa. Minä kuitenkin luotan lapseni vieraiden ihmisten käsiin ja haluan uskoa, että lapsestani pidetään tosissaan huolta. Silloin ei tahdo saada tällaisia viestejä eikä joutua kokemaan tätä oloa.


Lapseni on hengissä. Kai sen pitäisi lohduttaa etteivät antaneet vahingossa mitään, mistä oireet olisivatkin olleet hengenvaarallisia; yleisimmistä anafylaksiaa aiheuttavista tuotteista meillä ei kuitenkaan suuresta osasta ole mitään kokemusta, kuinka ne vaikuttaisivat. Tällainen huolimattomuus kuitenkin voi jonkun lapsen kohdalla johtaa oikeasti hengenvaarallisiin oireisiin ja minusta se on järkyttävä ajatus. Minun lapseni on hengissä, vaikkakaan ruokavaliossa ei välttämättä pian enää ole yhtään mitään, mutta äärimmillään jonkun muun tilanne voisi olla toinen.

Tällä hetkellä sydäntäni puristaa ja se itkee verta, ahdistus on kova ja tuntuu todella ikävälle viedä lastani hoitoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti