sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Rokotuksen jälkeinen helpotus

Joitakin saattaa kiinnostaa, että kuinka meillä rokotus meni. MPR-rokote pelotti minua aivan järjettömästi, kuten kirjoittelin ennen rokotteen ottoa (se postaus löytyy TÄSTÄ.). Tiistaina kuitenkin kävimme rokotteen ottamassa ja nyt on helpottunut olo.


Leo oli hurjan reipas jälleen kerran. Rokote meni pienillä itkuilla, mutta ei se kauaa kestänyt ja heti sen jälkeen tuo iloisesti jo huikkasi terveydenhoitajalle "Kiitos. Hei hei!". Rokotteen jälkeen menimme leikkimään odotusaulaan ja se oli varmasti koko neuvola-käynnin paras hetki taaperon mielestä. Ainoa aikalailla välitön oirehdinta oli pieni hengenahdistus, mutta se onneksi hoitui allergialääkkeellä ja ventolinella. Myönnettäköön, että olihan se aika pelottavaa, kun ei meillä ennen ole mihinkään tuollaista reaktiota saatu. Se kuitenkin meni nopeasti ohitse ja Leo lähti päiväkotiin. Eikä mitään oirehdintaa päivällä. 


Rokotus-iltana kieltäytyi pitkälti syömästä ja koko ilta meni lähinnä möllöttäessä. Se oli  pelottavaa. Yö kuitenkin oli kohtuullisen rauhallinen ja aamulla heräsi jälleen omaksi itsekeen palannut lapsi tohottamaan sekä syömään :) Sen jälkeen öisin on jonkin verran heräilty, mutta ei katastrofia todellakaan. 

Vielä ei tosiaan ole mitään merkkejä ruokavalion kaatumisesta eikä mistään muustakaan suuremmasta. Ruoka maistuu tällä hetkellä tavallista heikommin, mutta se voi johtua jostain aivan muustakin, kun sekin on sen verran maltillista. Ruokavalioon rokote saattaa vaikuttaa viivelläkin, joten vielä ei huokaista sen osalta helpotuksesta, mutta ainakaan välittömästi ei tapahtunut kamalia :) Saa nähdä nouseeko ensi viikolla kuumeet ja/tai ihottumat, jotka olisivat rokotteelle tyypillistä.

Voimmeko selvitä näin vähällä? No, sen näyttää aika ja turha tulevaa on vielä murehtia. Päivä kerrallaan eteenpäin, ottaen vastaan se mitä tuleva tuo tullessaan :) Nyt kuitenkin päällimmäisenä helpotus; hengitysoireet oli vähäisiä, suolisto ei ole reagoinut toistaiseksi juurikaan (vrt. ensimmäiseen kertaan, jolloin kaikki meni sekaisin) ja lapseni on nyt oletettavasti suojattu useammalta taudilta :)

lauantai 14. lokakuuta 2017

Kurkkaus taaperon vaatekaappiin

Sain toiveen, että postaisin taaperomme vaatekaapin sisällöstä sekä tämän hetken lempi merkeistämme. Aloitetaan siitä, ettei taaperollamme vielä toistaiseksi ole vaatekaappia vaan vaatteet ovat edelleen hoitopöydän laatikostossa, joka alkaa olla aivan liian pieni jo. Oikeaa vaatekaappia ei kuitenkaan ole vielä tullut vastaan, joten vielä tyydytään tähän ratkaisuun. Seuraavan koon vaatteet eivät enää tule mahtumaan laatikoihin ja silloin viimeistään on hankittava se kaappi. Onneksi siihen on vielä aikaa. Ainakin toivottavasti.

Kun Leo syntyi, niin meillä oli hurjan vähän vaatteita. Ensimmäiseksi sairaalasta päästyämme suuntasimmekin kirpputorille, jotta saimme lapsellemme vaatetta päälle. Seuraavassa hetkessä alkoi se järjetön puklaaminen; menikö parhaana päivänä ehkä 15 asukokonaisuutta? Silloin ostettiin halvalla, mitä tahansa sen enempää miettimättä kun ei ne vaatteet ehtineet päällä olla hetkeä pidempään. Sitten puklailu alkoi vähentyä ja vaatteita sai hetken katsellakin lapsen yllä. Siitä se hurahtaminen lastenvaatteisiin sitten pikkuhiljaa alkoi. Kappahlin Newbie, h&m tietyt kuosit, Lindexin tietyn tyylin vaatteet. Jossain kohti iski hurahdus Vimmaan, sen jälkeen Gugguu, Papu ja Mini Rodini. Näissä kaikissa kuitenkin on se, etten todellakaan tykkää kaikesta eli en tykkää itse merkistä vaan aina tietystä vaatteesta, jos niin voi sanoa.

Jos rahaa olisi eikä sen tarvitsisi antaa vaikuttaa hankintoihin, niin pääasiassa meidän taaperon vaatteet koostuisivat Gugguusta, Papusta, MR:stä, Vimmasta, Metsolasta + kuvioiduista markettivaatteista.. Gugguussa, Papussa, Vimmassa jne eniten vaikutuksen tekee se, että ne on eettisesti parempia ja suurin osa niistä myös tuntuu kestävän käyttöä runsaasti menemättä huonoksi.

Minä koen, että meidän taaperolta löytyy merkkiä ja merkitöntä, joita käytetään sekaisin. Tärkeimpänä tekijänä meidän vaatekaapissa on, että vaatteet miellyttävät tämän äidin silmää. Karu totuus. 


Gugguulta meiltä löytyy vihreää ja keltaista; kirkasta vihreää, armyä sekä keltaista. Nämä värit vain ovat tehneet minuun vaikutuksen :) Meiltä löytyy housut kaikissa kolmessa värissä, army huppari +  pipo sekä vihreää pipona ja huivina. Jumpsuit näillä näkymin taas keväällä on kotiutumassa, kun säät lähtevät lämpenemään.


Papulta löytyy kolmet eri väriset paikkahousut ja yksi pipo. Pipo pääsee vasta säiden kylmetessä päähän, joten siitä ei vielä ole kuvia. Ja jostain syystä kuvista ei löytynyt myöskään musta-harmaita paikkoja, vaikka ne on jo jalassakin ollut joitakin kertoja. Näiden lisäksi on juuri kotiutuneet vihreät paikat, jotka eivät ole vielä ehtineet edes pesukoneeseen asti :)


Blaa!:n vaatteista tykkäisin ihan todella paljon useammasta kuosista, mutta ne eivät vain asetu Leon ruumiinrakenteelle jotenkin. Väärä malli. Heiltä meillä on yksi pipo, mutta sekin pääsee käyttöön vasta sään kylmetessä; siihen olen kyllä hiukan rakastunut jo.


Vimmalta löytyy parit housut ja yksi paita. Heidän lettinsä ovat aivan ihania, mutta en tahdo kokea ähkyä, joten niitä löytyy meiltä hyvin maltillinen määrä sen vuoksi :) En voisi kuvitella meille lettiä joka värissä; nopeasti siihen kyllästyisi ja tuntuisi, että lettiä on joka päivä päällä!


Mini Rodinilta meillä oli ensimmäisenä Pico-takki sekä pipo. Heidän parhaimmistoaan mielestäni on pipot, joista voisin kotiuttaa hyvin monta, jos vain olisi tarvetta sekä rahaa moiseen. Ja tuo takki on toinen, joka on aivan ihana. Se on meillä kauppa-takkina ja juuri tilasin alennuksella jo kevääksikin taas uuden, koska oletettavasti tämän syksyn takki jää talven aikana pieneksi :)


Uusimpana meille on tullut Mini Rodinilta paita, josta tuli äidin sekäpojan lemppari. Mäyris nimittäin. Tätä ennen minuun ei ollut kolahtanut yksikään Mini Rodinin vaatekuosi enkä ole ollut niistä perus yksivärisistä vaatteista ollut valmis maksamaan MR:n hintoja. Nyt kuitenkin sorruin ensimäiseen heidän sisävaatteeseensa tämän mäyräkoiran myötä :) Ja mäyriksen jälkeen meille kotitui myös hiiri-kuosinen paita.


Merkkien lisäksi meiltä löytyy aarteita monelta ketjuliikkeeltä. Ja tietenkin Me&i löytyy myös jokunen, vaikka se on ehkä hiukan saanut jo jäädä taka-alalle meidän vaatekaapissamme hiljalleen. Mutta kyllä meiltä useampi Me&i -paita löytyy erilaisin kuvioin edelleen :)


Mainitsin jo aikaisemmin, että Kappahlin Newbie on yksi heikkouksiani; se on sitä edelleen vaikka Leo on jo kasvanut. Heillä on muutamat ihanat paidat ja housut, jotka todellakin löytyy meidän vaatekaapistamme; kivat värit, kivat raidat, helpot yhdistää moneen. Toinen millä on paljon kaikkea kivaa on Zara. Heidänkin vaatteissaan on vain se ongelma ettei todellakaan kaikki asetu meidän taaperomme päälle, mutta useammat housut ja paidat meillä on Zaraa. Yhdet ehdottomat suosikit heiltä on ollut kuvassakin näkyvät maastokuvio-housut :) Sen lisäksi erityismaininnan meidän vaatekaapissamme ansaitsee heidän pitkähihaiset, joissa muutama nappi; aivan ihanat ja useassa värissä.


Lindexillä on minusta ihania perus collareita, jotka ovat meillä olleet käytössä koko Leon iän. Sen lisäksi Lindexillä on aina tietyin väliajoin kuoseja, jotka kolahtavat; esim. heidän kettupaitansa on aivan ihana. H&M on toinen, minkä collareita tykkään käyttää tuolla taaperolla. Sen lisäksi meillä on jokunen peruspaita heiltä; halpoja, yksinkertaisia, helppoja yhdistettäviä moneen vaatteeseen. Sen lisäksi Lindexiltä sekä H&M:ltä löytyy tasaisin väliajoin ihania kuvioituja housuja tai paitoja, jotka pääsevät kaikessa ihanuudessaan todellakin lapseni päälle :)

Sitten on vielä Ryhmä Hau -paidat, jotka tietenkin kuuluvat asiaan kun on pieni sarjan fanittaja käyttäjänä :) Minusta on tärkeää vastata myös jossain määrin pienen lapsen omaan mieltymykseen; ajattelen, että omaa identiteettiä rakennetaan myös niiden vaatteiden kautta ja jos lapsi jo pienenä ilmaisee vahvasti tahtovansa jotain tiettyä päällensä niin miksei mahdollisuuksien ja järkevyyden puitteissa (lue: ei shortseja ja crocseja +3 asteessa vesisateeseen)?



Että aikamoinen sekametelisoppa on meidän vaatekaappimme. Monenmoista löytyy, laidasta laitaan :) Yhteenvetona; lemppareita on monia ja vaatteen ulkonäön perusteella pääsee meidän taaperomme kaappiin :)

Mikä on sinun suosikki merkkisi lasten vaatteissa?
Millä perusteella valitset lapsesi vaatteet?

maanantai 9. lokakuuta 2017

Se pelätty rokotus tulee

Huomenna on se päivä. Nimittäin me haemme Leolle Mpr-rokotteen huomenna aamulla. Minua kammottaa, pelottaa, stressaa, oksettaa.. Yhtään ei voi ennustaa mitä oireita ja vointeja se tuo tullessaan, voi ainoastaan toivoa koko sydämestään, että oireet olisivat vähäisiä. 


Olemme ottaneet ensimmäisen kerran Mpr-rokotteen n. 9kk iässä, koska lähdimme Italiaan parin viikon reissulle. Silloin oletimme suoliston toipuvan maitopohjaisen korvikkeen tekemistä tuhoista kovaa vauhtia, ruokavalion kasvavan askel askeleelta ja olimme onnellisen tiedottomia siitä, mitä edessäpäin vielä olisikaan. Mpr-rokote.. Muistan vain tuon pienen lapsen oksentelun, kivun, huudetut yöt, jokaisen ruoan epäsopivaksi muuttumisen. Ja ei se kaikki edes tullut samantien vaan hiljaa hiipien. Yht'äkkiä kaikki neljä sopivaa ruoka-ainetta oli epäsopivia, korvikkeen sopivuus oli suuri kysymysmerkki, lapsemme oli pitkään hyvin kipeä, jäimme kokeilutauolle. Seuraavat sopivat kiinteät löytyi vasta sitten reilun vuoden iässä eli liki 5kk rokotteen jälkeen.

Mpr-vahviste olisi pitänyt ottaa jo 1,5v iässä mutta yksinkertaisesti Leon tilanne ei ole ollut siihen suotuisa. Nyt kuitenkin otetaan härkää sarvista ja katsotaan, mitä tuleman pitää. Mä melkein jo itken ajatuksesta, että tuotamme sillä yhdellä piikillä jälleen järjettömät kivut ja epämukavuudet tuolle lapselle. Suolisto on nyt paremmassa kunnossa kuin ikinä, vaikka jollekin onkin oirehdittu lähiaikoina. Silti se tuo edes pientä optimistisuutta, että ehkä tästä selvitäänkin vähillä oirehdinnoilla? Ei lainkaan oirehdintaa?


Huomenna kuitenkin tuikataan tälle pienelle, rakkaalle taaperolle piikki ja toivotaan parasta. Tiedän monen moniallergisen, suolioireisen selvinneen tästä todella vähin oirein ja sen vuoksi olen edes hiukan toiveikas. Pitäisikö joku meille vaikka peukut pystyssä?

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Muistot raskaudesta

Jälleen on aika kirjoitella kuukausittainen yhteistyö postaus, jonka kirjoittaa samasta aiheesta jokainen Mammalandian bloggaaja (Muiden Mammalandian bloggaajien kuukausi-postauksia pääset katsomaan tästä). Minun blogiani pidempään seuranneet tietävät jo, että minun raskauteni oli aika vaikea ja en todellakaan ikävöi raskautta.

Olen kirjoittanut raskaudestani pientä pohdintaa aikalailla vuosi sitten ja sen pääsee tsekkaamaan TÄSTÄ :) Minulle raskaus tuo päällimmäisenä mieleen sen kivun, menettämisen pelon, tuskan, kyyneleet, sairaalan seinät ja hiostavat sängyt.


Vähän muistin kätköjä kaivellen muistan, kuinka aikaisessa vaiheessa siitä pienestä ihmisen alusta tuli todellinen. Näin hänet ultralla niin monet kerrat jo rv 12-20 välillä, että rakenneultraan mennessä todellakin tunsin sisälläni kasvavan pienen ihmisen. Minulle oli esitelty siihen mennessä jo kaikkea hänessä näkyvää, seurattu useampaan otteeseen tarkkaan hänen sydämen lyöntejään sekä tökitty hänet heittämään kuperkeikkoja kohdussani. Muistan sen tuskan, kun ennen aktiivisen hoidon rajaa makasin sairaalassa, ehkä tusinan kertaa pienen ihmisen alun nähneenä ja osa hoitohenkilökuntaa puhui vain sikiöstä. Heidän silmissään se pieni ihmisen alku, jota pidin jo omanani ja jonka eteen olisin ollut valmis tekemään melkein mitä tahansa, ei ollut vielä oikeastaan mitään. Siltä se ainakin tuntui.

Kivut, joista kärsin olivat jotain aivan kamalaa. Sitä ei pysty sanoin kuvailemaan eikä sitä varmaan oikeasti kukaan edes silloin ymmärtänyt. Hammasta purren olen kävellyt paikasta a paikkaan b, itkua niellen mennyt portaita ylös ja itkenyt kipua kun kukaan ei ollut näkemässä. Ne olivat älyttömän pitkiä kuukausia tuntea sitä kipua ja tuskaa. Ja monelle liikkeet olivat iloinen asia; minulla ne oikeastaan vain lisäsivät kipua heti alkaessaan. Kipua oli muutenkin jatkuvana; välillä se kipu oli hallittavissa ja välillä se otti voiton, mutta läpi raskauden sitä oli vuorokauden ympäri. Silti iloitsin niistä liikkeistä - ne antoivat aina tunteen, että ainakin sillä hetkellä voisi olettaa pienen voivan hyvin, kun jaksaa liikkua. Ja olihan se ihanaa tuntea sen pienen pepun painautuvan jonnekin tai jalan potkivan ikäänkuin tietä ulos.


Maha oli aika maltillisen kokoinen loppuun asti ja kuinka monelta sainkaan kuulla, ettei niin pienen mahan kanssa saa valittaa kivuista. Uskallan väittää, ettei se mahan koko vaikuta kipujen määrään! Maha lähti kasvamaan aikalailla viimeisen viikon aikana ja jos raskaus olisi jatkunut pidemmälle kuin rv36+, niin olisin varmaan ollut aikamoinen sotanorsu viimeisillä viikoilla, yliaikaisesta puhumattakaan! Nimittäin ainakin itsestäni tuntui, että mahani vähintään tuplaantui siellä viimeisillä viikoilla. Toisaalta ihan täysiaikaisen kokoinen vauva sieltä lopulta tuli, joten kai se tilaakin tarvitsi? 

Raskaus oli pitkä, kivulias, henkisesti älyttömän raskas menettämisen pelkoineen. Lainkaan en kaipaa raskautta enää uudelleen ja tästä kaikesta saa (PITÄÄ!) muistuttaa, jos joskus edes alan haaveilla uudesta raskaudesta.. Tällä hetkellä en edes pysty harkitsemaan asiaa, muistot ovat aivan liian vahvoja vielä. Olen kuitenkin kuullut sanat  älä ikinä sano, että ei koskaan. Sen vuoksi en päätä tätä juttua sanoihin EI IKINÄ ENÄÄ, vaikka kuinka tahtoisin.


Minun raskauteni kuitenkin kannatti, koska todellakin sain jotain maailman ihaninta sen kaiken kivun ja tuskan päätteeksi <3 En kadu sitä, että siihen lähdin vaikka se oli täyttä tuskaa. Ilman sitä tuskaa minulla ei olisi tuota pientä jo taaperoksi ehtinyttä poikaa <3 

perjantai 6. lokakuuta 2017

Matto, joka vedetään alta

Tässä sitä jälleen ollaan ja niellään kyyneliä epätoivon keskellä. Optimistisuus kantaa pitkälle ja se antaa toivoa, mutta silloin tuppaa tippumaan korkealta ja kovaa. Voin kertoa, että neljä huonoa yötä ja kokopäivätyö on aikamoinen yhdistelmä. 

Ensimmäinen herääminen. Toinen herätys, mikähän tänä yönä on? Viides herääminen, mitä tämä nyt on? Kymmenes herääminen, eiköhän tähän voi lopettaa laskemisen. Eiköhän niitä heräämisiä tullut toinenkin kymppi vielä laskematta. Ehkä. Siinä erään yön fiilikset. 


Kaikkea tuttua ja turvallista; naama punoittaa, vatsa toimii taas epämääräisesti ja yöt menee itkiessä kipua. Oireet ovat palanneet ja kaikki merkit ruokavalion kaatumisesta leijuu käsien ulottuvissa. Vielä tuo taapero on touhukas, kohtuu iloinen oma itsensä, mutta kyllä tämä olotila kohta alkaa näkymään jos paha olo pääsee ottamaan vallan. 

Korkealta ja kovaa, se kertoo kaiken. Minulla ei ole suunnitelmaa jatkosta, suunnitelmaa mitä teemme jos jotain täytyy jättää ruokavaliosta pois eikä suunnitelmaa millä korvata tippuvia. Olemme kirjaimellisesti tyhjän päällä, koska uskoin meidän ruokavalion vihdoin kestävän. Se näytti niin lupaavalta. Rehellisesti sanoen tämä on hyvin hajottavaa ja sydäntä repivää, kun matto vedetään jalkojen alta ja saa tippua korkealta kovaa.  

Tämä on se hetki, kun tuntuu ettei tämä helpota ikinä. Emme saa edes turvaruokia ikinä, emme saa ikinä edes pohjaa tälle kaikelle jonka päälle yrittää rakentaa jotain lisää. Matto vedetään aina vain jalkojen alta ja aloitetaan tyhjästä rakentamaan jotain uutta. Minulla ei ole mitään sanottavaa tällä hetkellä enempää; takki on aika tyhjä.

Samaan aikaan ihailen, kuinka jonkun toisen taapero kokkailee vanhempien kanssa, kuinka toinen taapero käy vanhempiensa kanssa syömässä ravintolassa listalta tilaten ja kolmas syö omenoita suoraa puusta. Meillä sen sijaan ei mielletä kanaa lihaksi, lakritsaa kutsutaan madoiksi ja ei tiedetä omenan olevan omena; millä tuo voisikaan tietää? Ei saisi olla kateellinen tai katkera tai verrata muihin, mutta väkisin sitä tämän kaiken keskellä aina välillä sortuu siihenkin. Valitettavasti.

lauantai 30. syyskuuta 2017

Päivä meidän kanssa

Mammalandian syyskuun yhteistyö-postauksen aiheena on "päivä meidän kanssa" ja itse päätin päästää teidät kurkistamaan meidän kuukauden viimeiseen lauantaihin. Muiden Mammalandian bloggaajien kuukausi-postauksia voit kurkata Täältä.


Klo 4.30 meillä heräiltiin uuteen päivään. Olin rohkea ja vein illalla taaperon ilman vaippaa nukkumaan; aamulla herättiin kuivalla vaipalla! Aamu kuitenkin alkoi kohtuuttoman aikaisin ja sen vuoksi se aloitettiin Ryhmä Hau DVDtä katsellen. Klo 6.30 kävimme pienille aamu-päiväunille, jotta jaksaisimme kunnolla käynnistyä tähän päivään.


Klo 9.15 lähdimme ostamaan Gugguun ihanan pipon, jonka bongasin viikolla FB:n paikallis-kirppiksen kautta. Pipon haettuamme suuntasimme Impivaaran uimahalliin pulikoimaan. Leo oli aivan innoissaan päästessään uimaan ja vieläpä Ryhmä Hau -uimarenkaan kanssa, jonka oli saanut syntymäpäiväksi. Uidessamme tajusin, että siellä täytyisi yrittää käydä useammin; a) se on hauskaa ja b) uimataito on tärkeä.


Klo 11.30 duploilla linnan rakentelua, kun odoteltiin ruoan valmistumista. Tällä hetkellä yksi suurimpia intohimoja on linnojen rakentelu duploista; kotona sekä päiväkodissa! Ruokana oli tavalliseen tapaan hirssiä sekä possun suikaletta kaurakermalla ja lasissa tilkka kauramaitoa.


Klo 12.15 pieni taapero oli unten mailla pehmoeläimiensä kanssa. Minä päätin käyttää ajan hyväksi ja sorruin tilaamaan Leolle keväälle takin, kun sattui olemaan -20%. Meille pitäisi olla tulossa musta Pico ensi viikolla, en malta odottaa! Materialismionnellisuus. Samalla -20% alennuksella meille on tulossa myös yhdet Papun polvipaikat. Kyllä, kalliiksi tulee viikonloppujen päiväunet! Shoppailtuani rahani kävin itsekin pienille päiväunille.


Päiväunilta heräiltyä, vessassa käytyä ja linnaa rakennettuamme suuntasimme Skanssiin hiukan ostoksille. Tässä kohti kello oli ehkäpä 15.15.





Klo 16.30 Ahkerasta shoppailusta iski myös nälkä, joten suuntasimme Raxiin syömään. Leolle olimme pakanneet omat eväät mukaan ja syömiset sujuivat oikein mukavasti. Annoskateudet ja muut kun on voitettu pienen taaperomme osalta, niin oikeasti ravintolassa ja muualla syöminen on mukavaa :)




Lindexiltä kotiutimme kolmet kalsarit; josko olisi aika oppia hiljalleen päiväkuivaksi. Kappahlilta kävin hakemassa mustan sekä valkoisen basic-paidan sekä yhdet collarit, kun siellä oli jälleen osta kolme, maksa kaksi -tarjous näistä tuotteista. BR:ltä haimme uuden palapelin sekä pikkuauton Leolle, kun hänellä oli sinne lahjakortti. Prismasta kävimme hakemassa karitsaa Leolle sekä irtokarkkeja äidille.

Nyt klo 18.30 katselemme taaperoisen kanssa Ryhmä Hauta, rakentelemme palapeliä ja sen jälkeen uppoudumme hetkeksi satujen maailmaan. Sitten vaihdetaan yöpuku päälle, syödään iltapalat, käydään hammaspesulla ja pissalla. Sen jälkeen mennään sänkyyn, protestoidaan tovi nukkumista ja toivon mukaan klo 20 kuuluu levollista tuhinaa taaperon sängystä.

Sellainen päivä tänään; monenlaista tapahtumaa ja touhua siihen jälleen mahtuikin! Mitäs pidit tällaisesta postauksesta? :)

tiistai 26. syyskuuta 2017

ÄÄRIMMÄINEN väsymys

"Kyllä se elämä joskus vielä helpottaa" ja "Usko pois, ennemmin tai myöhemmin kaikki muuttuu helpommaksi ja kaikki tämä on vain kaukainen muisto. Kliseitä, joita olen kuunnellut 2 vuoden ajan olisi jakaa teille iso kasa. Niiden pitkien öiden, tuskaisten päivien ja koko ruokavalion kaatuessa ei ole osannut uskoa elämän joskus vielä helpottavan tai uskoa kaukaisiin muistoihin.


Nyt kuitenkin voin todeta, että Leon ruokavalio on pysynyt kasassa yli 3kk eli pidempään kuin ikinä ennen. Hirssi, kaura (maito, kerma, lastut), possu, karitsa, pensasmustikka ja Bonnen päärynäsose ovat ensimmäiset selviytyjät. Tämä luo hurjaa uskoa tulevaan, nimittäin kyseessä on ruoka-aineet jotka ovat selvinneet myös vahinkoaltistuksen yli ja sen jälkeen pari kuukautta. Lisäksi ruokavaliossa alkaa banaani ja nokkonen kovaa vauhtia lähestyä 3kk rajapyykkiä ilman oirehdintaa. Väitän, että tämä on lääkityksen ansiota ja olen onnellinen, kun saimme sen kokeiluun. 


Meillä asuu iloinen taapero, joka oppii uusia taitoja jatkuvasti. Hän on oppimassa pöntölle kovaa vauhtia vaikka siitä ei ole mitään stressiä otettu; melkein voisi sanoa itseoppineeksi tässä asiassa. Toki päiväkodissa on monta esimerkkinä toimivaa lasta varmasti tässä asiassa :) Palapeli-taidot kasvavat kovaa kyytiä, kirjoja jaksetaan kuunnella ja kuunneltaisiin vaikka ympäri vuorokauden, leikeissä on päivä päivältä enemmän ideaa, vaatteiden pukeminen alkaa sujua ja tällä menolla meillä on pian pieni papupata höpöttämässä. Meillä myös nukutaan, syödään, kakkaaminen ei satu.. Lapseni tuntuu nauttivan tästä elämästä, tästä maailmasta ja elävän kivutonta taaperon elämää!


Itse huomaan, että tajuton, aivan äärimmäinen väsymys on ottanut minussa vallan. Ilmeisesti se on sitä "nyt sujuu paremmin, nyt voin olla heikko". Sitä on täytynyt selviytyä kaksi vuotta, yötä päivää. Ja nyt, kun elämä on helpottanut, niin iskee se kertynyt väsymys ja voimattomuus päälle. En osaa edes tällä hetkellä kuvailla sen enempää tätä olotilaa. En ole koskaan kokenut tällaista olotilaa. Väsyttää, uuvuttaa, elämä on rankkaa. Järjellä ajateltuna nyt todellakin pitäisi jaksaa; saan nukkua ja lapseni voi hyvin! Selviytymis-moodi on mennyt ilmeisesti pois päältä ja joku alitajunnassa on antanut minulle luvan olla väsynyt. Itselle jotenkin todella vaikeaa hyväksyä tämä väsymys ja loppu-fiilis, kun nyt pitäisi voida paljon paremmin. Tiedän kuitenkin tämän kuuluvan asiaan ja voimien palautuvan aikanaan, kun tarpeeksi pitkä helpompi jakso saataisiin tähän väliin. Kiistatta tuntuu rankemmalle, kuin valvotut yöt tai itketyt päivät; silloin sitä vain suoritti ja selviytyi. Onko kukaan muu kokenut rankan jakson jälkeen koittavaa armotonta väsymystä?


Hiljalleen me kuitenkin tästä eheydymme; jokainen. Nautimme iloisista päivistä, hyvästä voinnista ja jokaisesta nukutusta tunnista. Pitkä tie meillä on vielä edessä; kahdeksalla ruoka-aineella ei pitkässä juoksussa pärjätä. Mutta tällä hetkellä pidämme joitakin viikkoja taukoa uusien testailusta ja keräämme voimia siihen urakkaan. Lääkärin määräyksellä.